Brasilia – Osa 3: Ubatuba

24.06.2008

Ubatuba. Hassu nimi. Lausuttuna Uvatuva. Väänsin bussissa vitsejä kaupungin nimestä siihen pisteeseen asti että Constanza antoi minulle vanhan kunnon “joojoo, olet maailman hauskin ihminen. nyt – hiljaa“-katseen. En tietenkään sitä siihen pisteeseen lopettanut vaan lypsin vitsiä vielä lisää.

Bussimatka Rio de Janeirosta kesti tovin ja en tietenkään keksinyt mitään tekemistä. Näköalat ikkunasta olivat upeat, mutta vatsa ei pitänyt taaskaan mutkikkaasta tiestä yhdistettynä kuskin liian herkkään kaasujalkaan. Olihan ne komeita maisemia ajaa syrjänteeltä – mutta halusin matkaltani enemmän! Pientä tekemistä keksin toviksi kun juutuin vessaan. Oven kahva tipahti koomisesti oven toiselta puolelta kun olin WC:ssä sisällä. Tovin tuumailtuani ja ovea hakattuani joku ystävällinen ihminen tuli pelastamaan minut WC:stä. Bussin pysähtyessä tankkaamaan sain kuskilta vihaiset tekstit osakseni. Portugalini ei kovin vahva ole, mutta jollain ihmeen kaupalla sain selville että hän ei halunnut olla ystäväni. En tehnyt mitään väärää tilanteessa joten nukun yöni yhä hyvin.

Kun saavuimma Ubatubaan meitä oli siellä hostellin omistaja vastassa. Hieno ele, mutta ele osoittautui hieman koomiseksi kun auto ei lähtenyt käyntiin ja minusta tuntui että jos myisin kamerani niin saisin kolme samanlaista autoa niillä rahoilla. Mutta ei se mitenkään masentanut – päinvastoin. Koko reissun ajan olen halunnut mahdollisimman aitoja kokemuksia ja tämä jos jokin oli juuri sitä itseään.

Ubatuba osoittautui keskustan puolesta köyhäksi, mutta se muuttui radikaalisti mitä lähemmäksi uimarantoja pääsimme. Siellä paistoi kaupungin turistimaisuus läpi huomattavasti. Kaikki oli kiillotettua ja hintalappuun lisätty se kuuluisa nolla.

Tutkailtuamme tovin hostelliamme totesimme että tästä tulee paras rantaloma koskaan. Hostellimme oli itseasiassa pieni asunto jonka vuokrasimme 4 ihmisen voimin. Meidän vahvuutemme siis tuplaantui Ubatuba-reissullamme. Ystäväpariskunta Santiagosta, David ja Patricia, ovat oikein mielenkiintoisia ihmisiä ja eivät haitannut menoa lainkaan. Asia, joka hieman menoa haittasi, oli asunnon askeettisuus ja pienet yllärit. Yksi seinä oli termiittien hallussa aika vahvasti ja kaikki ruoka joka jäi pöydälle oli kohtuu nopeasti vallattuna niiden toimesta. Myös suihku heitti ässän pöytään heti ensimmäisenä iltana huomattuamme sen sylkevän vain kylmää vettä. Ei mikään ongelma päivisin – Brasilia on KUUMA paikka. Mutta iltasuihku kuumalla vedellä olisi ollut ihan mukava lisä.

Kunnon yöunet olivat paljon helpompia kuin reissun alussa. Elimistö tottui kuumuuteen ja ongelmia ei sillä saralla siis enään ollut. Aamupalaksi munakokkelit leivällä ja nassut kohti rantaa. Ubatuba on kuuluisa rannoistaan ja silmäilimme jostain lapusta että niitä olisi yli 100 kappaletta lähiseudulla. Meille riittäisi yksi joten lähdimme etsimään “sitä oikeaa”.

Tunnin pähkäiltyämme ja paikallisten kanssa juteltuamme tulimme siihen tulokseen että lähiranta on ihan jees tänään – huomenna sitten ajan kanssa heti aamusta kohti Robinson Crusoellekkin tuttuja seutuja!

Paloin ( tietenkin ) heti ensimmäisenä päivänä rannalla, mutta onneksi en kovin pahasti. Pientä väriä vain lumenvalkoiseen kroppaan! Olin aika hyvin erottuva väriläiskä.. tai noh, valkoläiskä Brasilian rannoilla. Kävellessä rannoilla ihmiset tsekkailivat selkeästi allekirjoittanutta. Ei siinä mitään, mutta taisivat katsella kuin valkotiikeriä eläintarhassa. Olin hieman liian erottuva. Mutta toisaalta olipa ainakin helpompi lähestyä ihmisiä kun heti löysi sanomista ja jutun aihetta. “Hei. Valkohai soitti ja haluaisi värityksensä takaisin” jne. Ei paha.

Olin Ubatuban paikallisille ensimmäinen suomalainen jonka he olivat nähneet tai jutelleet. Se oli hieno juttu ja usein jäimmekkin juttelemaan heidän kanssaan. Mutta mikä heille oli kansalaisuuttani vielä isompi yllätys oli se fakta, että puhuin espanjaa. Tietenkin Brasiliassa puhutaan portugalia, mutta espanjaa ymmärretään aika paljon. Nautin huomiosta, koska ei se missään vaiheessa ollut millään tavoin negatiivista. Ja oli mielenkiintoista jutella joka ilta paikallisten kanssa ties mistä. Ja myös hostellinväki oli oikein ystävällistä ja puheliasta. Varsinkin Gabriel, joka omisti hostellin, piti minun läsnäoloa hänen paikassaan maailman mahtavimpana asiana. Hän ( vaimonsa mukaan ) kertoi kaikille kavereilleen tästä ja kun siitä kuulin tuli aika hassu fiilis; pitäisikö minun tehdä nyt jotain erikoista vai mikähän on homman nimi. Ratkaisin “ongelmani” tarjoamalla hänelle salmiakkia jonka raahasin Santiagosta mukaani sekä kertomalla hänelle “tarinoita mielenkiintoisesta lumen maasta”. Hän oli argentinalainen, joten kielimuuri ei ollut yhtä korkea kuin portugalia puhuvien paikallisten kanssa.

Päivämme Ubatubassa menivät hyvin pitkälle rannalla istumisessa, uimisessa aivan älyttömän lämpimässä ja kirkkaassa vedessä sekä illalla kaupungilla seikkaillessa. Paikka oli kuin paratiisi ja varsinkin saarillakäynnit olivat ikimuistoisia reissuja. Näimme apinoita, hämähäkkejä ja kilpikonnia. Ja rapuja! Penteleen pieniä rapuja jotka vilpottivat hippulat vinkuen karkuun pelottavan suurta kameramiestä. Hävisin jokaisen kilpajuoksun niiden kanssa joten kuvaa en valitettavasti saanut ikuistettua.

Rannat olivat kauniita, puhtaita, lämpimiä, värikkäitä ja noh.. kaikin puolin täydellisiä.
Varsinkin saarilla seikkaillessa kun ihmisiä ei usein tullut vastaan tuntikausiin tuli sellainen olo että nyt on saavutettu rentoutumisen ääripiste. Yhdeltä niemenkärjeltä löysimme pienen rantakuppilan josta ostimme muutamalla eurolla jokaiselle tuoremehut ja grillatut kanankoivet. Se oli elämää. Siinä oli sitä Brasiliaa mistä ihmiset aina unelmoivat ja minkälaista kuvaa kyseisestä maasta muille yleensä piirtyy. Ja elin sitä siellä täysin rinnoin. Valehtelematta yksi upeimpia paikkoja ja hetkiä elämässäni.

Aallot olivat turhan hurjia joillain rannoilla ja monesti heitin kuperkeikkaa pitkin aaltoja Constanzan nauraessa rannalla epäonnelleni. Ei käyneet tasan onnenlahjat. Aiheutin liian usein myös pakokauhua kanssakumppaneissani unohtaessani aurinkorasvani milloin mihinkin. He tiesivät jo kuukausien takaa minkälaista jälkeä rasvattomuus teki tämän valkohain iholla. Ja he olivat pirun oikeassa oletuksissaan. Rasvan tiristessä pois yleensä jäin vailla minkäänlaista armoa auringon suunnalta ja illalla sitten voivoteltiin kun rinta oli punainen kuin joulupukin maha.

Tässä vaiheessa jokaiselle matkaajalle pieni vinkki: Orionin Hydrocortizon 2,5% 50 gramman emulsiovoide reppuun. 3 kertaa päivässä vetelin pitkin läskejä ja toimi joka kerta upeasti. Painonsa arvosta kullassa tämä tökötti.

Yksi päivä nousimme yhden pienen laivan kyytiin ja matkasimme kohti yhtä isointa saarta jonka nimi valitettavasti katosi muistin viidakoihin. Venematkan aikana juttelimme niitä näitä muiden matkustajien kanssa ja saimme uusia ystäviä argentinasta sekä brasiliasta. Ilmeni että Ubatuba on kohtuu suosittu matkakohden Brasilian sisällä. En voi moittia kyllä. Aurinkoa riitti ja paikka oli täysin erilainen kuin Sao Paulo tai Rio de Janeiro. Täällä hermot lepäsivät ja huolet olivat kaukana. Täällä kannoin isoa kameraani mukana joka paikassa enkä hikoillut sen menettämisen toimesta. Kyllä se hikoilu mitä Ubatubassa harrastin oli ihan suoraan tuon taivaan kaasuilmiön syytä.

Hostellissa oli termiittien lisäksi myös muita eläimiä. Kissa nimeltä mansikka ( moranjo ) ja koiria 3 kappaletta. Mahtavia otuksia ja niin ystävällisiä. Kissa käppäili usein meidän kämpillemme hakemaan rapsutuksia ja niitähän kissaparan osaksi tulikin neljän ihmisen toimesta. Termi kissanpäivät oli enemmän kuin sopiva.

Hostellin koirakanta piti tarkkaavaisena vartiota ja jostain kumman syystä tunnistivat meidät heti ensimmäisen päivän jälkeen täydellisesti. Kaikki muut, postimiestä mukaanollen, saivat turvallisen haukkumista osakseen aidan välistä. Kolme isoa koiraa osaa herättää kyllä kohtuu tehokkaasti – jopa parin talon päästä! Perkele.

Ruokaa söimme “per kilo” tyylisissä ravintoloissa taas, ja ruoka oli erittäin maukasta. Tosin hinta oli melkein samoissa sfääreissä kuin Rio de Janeirossa, eli ei mitään kukkaroystävällistä loppupeleissä. Nautimme myös riisiä hostellin keittiön kautta. Siitä oli glamour kaukana mutta se oli lähempänä sitä reppureissailun menoa. Tosin teimme päätöksen että tällä reissulla yritämme olla enemmän lomalla löysin rantein kuin otsa kurtulla laskemassa pennejä. Kesälomallahan tässä oltiin.

Annan kuvien puhua puolestaan, koska kovinkaan tapahtumarikasta ei päivämme Ubatubassa olleet. Samalla “rutiinilla” selvisimme 5 päivää kohteessa. Aamupala, rannalle, lounas, rannalle, illallinen, kaupungille. Toistetaan tarvittaessa.

Constanza lähti päivää aikaisemmin kohti Santiagoa, koska hänellä alkoi työt. Minä lähdin vasta päivää myöhemmin koska säästin lentolipussa melkein 100 euroa näin tekemällä. Tosin se ylimääräinen päivä minkä vietin Sao Paulossa oli kyllä aika kallista, koska tein sen huonon päätöksen että lähdin vähän tarkastelemaan mitä Sao Paulon kuuluisat muotikorttelit pitivät sisällään. No helvetin upeita vaatteitahan se piti sisällään. Pitihän sieltä pari tuoda mukanani.

Nousin lentokoneeseen ja jätin Brasilian taakseni. Ikävä iski jo lentokoneessa ja toivoin syvään ettei tämä reissu jäänyt viimeisekseni. Sydämeen jäi – eikä kulumallakaan lähde.

Brasilia

Loppukaneettia Brasiliasta. Maa on tunnettu maailmalla, mutta ei ehkä niinkään tuttu meille suomalaisille. Odotin matkaa innolla ja kun matkalippu kourassa viimein oli niin oli se kyllä aivan satumainen olo. Brasilia. Iso paratiisi. Rio de Janeiro ja Sao Paulo ovat aikaisemmin olleet vain kaupunkeja mistä luen tai kuulen, mutta en pari vuotta sitten olisi uskonut niitä näkeväni ( jo ) nyt. Maa on juuri niin värikäs ja täynnä elämää kuin mitä odotin. Ja vielä vähän päälle.

Ruoka on erittäin hyvää ja annoskoot loistavia. Väriläikkänä tuoremehut jotka ovat niin hyviä että reissun jälkeen eivät Chilen ja Argentinan vastaavat maistu enään miltään. Myös erilaiset pikkulämpimät ja juustoleivät ovat suussa sulavia ja ovat mitä parasta murkinaa rannoilla ja kaupungissa. Myös rannoilla myytävä grillattu juusto on herkullinen pahe.

Jalkapallo on osa elämää niin kuin olettaisi – jos Rio de Janeiroon eksytte niin Maracanalla vierailu on pakollista.

Sao Paulo on aivan järkyttävän iso kaupunki ja meno on sen mukaista. Kaupunki on kumminkin hyvin kallis ja jotkut kaupunginosat ja liikkeet ovat huomattavasti jopa Suomen hintoja kalliimpia. Ensimmäinen kerta tällä reissulla!

Onko Brasilia vaarallinen paikka? Kyllä ja ei. Sao Paulossa oloni oli turvallinen kokoajan, mutta Rio de Janeiro ei kieltämättä uhkunut mitään suomalaisille tuttua turvallisuudentunnetta. Kaduilla oli paljon kodittomia nuoria ja rannoilla arvotavaroistaan pääsisi varmasti eroon hyvin nopeasti. Varsinkin Faveloiden läsnäolo niin lähellä keskustaa toi aika kovan luokan iskun turvallisuudentunteeseen. Emme kumminkaan minkäänlaisiin ongelmiin joutuneet. Pari kertaa kiersin kadunkulman/ihmisjoukon hyvissä ajoin välttääkseni ongelmia, mutta sen lisäksi ei muuta. Rahaa pidin housujen sisään ommellussa piilokukkarossa ja pidin huolta omaisuudestani. Maalaisjärki ja mitä tärkeämpänä, kaupunkilaisjärki ( uusi sana jonka keksin näitä etelä-amerikan suuria kaupunkeja ja niiden mentaliteettejä ajatellen ) kun löytyy niin ei hätää.

Kannattaako tänne lähteä Suomesta asti? Kyllä. Kannattaako Brasilia lisätä matkasuunnitelmaan jos tännepäin maailmaa suuntaa? Ehdottomasti.

Chile on hieno maa. Argentina on hieno maa. Peru on hieno ja mielenkiintoinen maa. Mutta Brasilia pyyhkii heillä kaikilla pöydän ja päräytti riman niin korkealle että en usko että kovin nopeasti tulee maata vastaan joka tuollaisia tunneryöppyjä minussa aiheuttaisi.

Brasilia on aivan mahtava maa!

---